Vaniljaiset pikkuleivät

Nyt kun pääsin alkuun tässä pikkuleipäkokeilussa, kokeilin samaa ohjetta uudelleen vähän erilaisena. Pähkinän tilalle laitoin taikinan mausteeksi vaniljasokerin.


200 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria

Sekoita pehmeä margariini, sokeri ja kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Anna taikinan tasaantua puolisen tuntia jääkaapissa.

Tarkoitus oli pursottaa taikinasta ruusukkeita tähtityllalla ja koristella valmiit pikkuleivät sitten suklaalla. No, eihän tuo nyt mennyt ihan niin kuin Strömsössä eli metsään meni :D. Vaikka taikina oli huoneenlämpöistä, se ei tullut pursottimesta ulos (en omista pikkuleipäpursotinta). Pelkäsin pursotinpussin repeävän ennen kuin taikina tulee tyllasta, joten päätin vaan pyöritellä taikinan palloiksi, jotka painelin vähän littanammaksi.

Paistoin pikkuleipiä 200 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Jäähtyneet pikkuleivät oli siis tarkoitus koristella sulalla suklaalla. Ensimmäistä kertaa päätin kokeilla uutta Lékuén "pursotinta", mutta emme oikein olleet vielä sinut toistemme kanssa. Välillä suklaan tulo katkesi ja välillä sitä tuli pursuamalla. Tästä esimerkkinä kuvassa muutama epäonnistunut pursotusjälki.

Mutta taikina maistui hyvältä ja samoin valmiit pikkuleivät. Mahtaako tämä pikkuleipäinnostus jatkua? Kannattaako siis hankkia sellainen pikkuleipien pursotin? Siinäpä minulle mietittävää...

Kommentit