Tatti-kinkkupiirakkaa

Meidän suunnalla on satanut tänä kesänä ja syksynä niin vähän, että sieniä ei ole metsistä juurikaan löytynyt. Muutaman voitatin löysimme viime viikolla ja niistä sitten leivoin piirakan.


Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
2 rkl vettä

Täyte:
pannulla paistettuja tatteja
kinkkurouhetta
2 dl kermaa
2 kananmunaa
suolaa, pippuria
juustoraastetta

Taikinan tein monitoimikoneella. Jauhot pohjalle, kylmä voi pieninä paloina päälle ja kone käymään. Lopuksi annoin koneen käydä ja kaadoin päälle veden. Kun taikinasta alkoi muodostua pallo, sammutin koneen. Tässä vaiheessa taikinan pitäisi antaa levätä jääkaapissa vähintään tunnin ajan, mutta itse en malttanut odottaa puolta tuntiakaan. Taputtelin taikinan voideltuun piirakkavuokaan (n. 25 cm halkaisija) ja paistoin 225 asteessa 10 minuuttia.

Täytettä varten sekoitin kerman ja kananmunat ja maustoin sekoituksen suolalla ja valkopippurilla. Levitin puolikypsälle pohjalle kinkkurouhetta ja tatteja sekä juustoraastetta ja lopuksi kaadoin kerma-muna-seoksen päälle. Paistoin piirakkaa vielä 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Kommentit